Töissä oli ihan kamala paine viikolla 6 ja 7, eli sattui kaikkein pahimpaan aikaan sekin. Piti olla puhumassa siellä ja täällä, ja koko ajan kalvoi pelko, että milloin vain saattaisi yökätä. Hyi, en tahtoisi missään nimessä elää noita hetkiä uudelleen!
Nyt työpaine jatkuu, mutta ehkä hieman vähemmän pahana. Tällä viikolla aion kokeilla jopa kuntosalilla käyntiä, niin reippaalta olo jo tuntuu. Vaikka väsymys on toki läsnä, päiväunia voisin nukkua vaikka koko päivän, joka päivä. Muutoin raskauden suhteen ei taida olla mitään raportoitavaa. Tällä viikolla on eka neuvolakäynti, jota en oikein odota.. viime raskauden huonot radi-hoitajakokemukset kummittelevat mielessä ja olenkin varautunut siihen, että siirrän neuvolakäyntini jonnekin muualle. Minne - sitä en vielä tiedä 😄 katsotaan kuinka käy.
Viime viikonloppuna kokeilin huvikseni, joko vauveli löytyisi dopplerilla, ja yllätyksekseni löysinkin sykkeet. Katoavan pieneksi hetkeksi, mutta siellä se sydän jyskytti. Olen alkanut tajuamaan, että tämä on oikeasti tapahtumassa. Meille tulee oikeasti vauva! Se ajatus tuntuu ihanalta, mutta... minua inhottaa olla raskaana. Tunne on uusi, koska tällaista oloa ei ollut edellisillä kerroilla. En halua lihoa, en halua olla kömpelö ja hidas, en halua puuskuttaa, en halua taas kuntouttaa itseäni tämän jälkeen. Vauvan kyllä mielelläni silti otan. ❤️ en osaa sanoa, mistä tämä raskausinho tulee, mutta se kyllä jotenkin vaikeuttaa sitä onnen tunteen tavoittamista. Voi kun tämä menisi ohi näiden alkuraskauden viimeistenkin inhottavien oireiden myötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti