Havaintoja lähtötilanteesta
1. Toiselle lapselle ei (ainakaan minun kohdalla) annettu vihreää valoa yhtään niin "helposti" (naiivein mielikuvin, hattarahöyryissä, vaaleanpunaisten silmälasien läpi) kuin ensimmäisellä yrityskierroksella. Nyt ei päässä enää vedetä mutkia suoriksi, vaan pähkäilyissä on mukana myös ne vähemmän ruusuiset puolet.
2. Prosessi itsessään on yhtä kivaa kuin edelliselläkin kerralla. Pliis sanokaa joku etten ole ainoa, jolle lapsen yrittäminen lisää huomattavasti intoa makkariosastolla - vai tätäkö se tätiytyminen nyt sitten on!? 😀
3. Paineet ovat pienemmät. Ehkä tässä auttaa se, että kokemusta on jo karttunut ja lapsen kanssa on oppinut myös läjäpäin malttia (minulle sitä ei suotu synnyinlahjana). Joka tapauksessa ainakin nyt projektin alkumetreillä (jos tämän voi vielä sanoa edes kunnolla alkaneen) ei mieleen ole tullut vielä kertaakaan, että tikuttelisin ovulaatiota edes sillä uhalla, että 2 vuotta sekopäisenä vaihdellut kiertoni aiheuttaa omat ongelmansa. Ajattelen nyt herkemmin, että varmaan raskaus alkaa (jos alkaa) kun on oikea aika sille.
4. Yritys tapahtuu jonkun muun ehdoilla. Esimerkiksi Päiväunirytmin, iltavillien tai hammastuskien mukaan silloin kun mahdollisuus tällaisiin hommiin edes on. Ja silti saa pelätä, saako joku vahingossa traumat lopputuloksena 😀
5. Raskaaksi tulo ja kehon muutokset kammottaa enemmän kuin ekalla kerralla - nyt tiedän, mitä vaikean synnytyksen jälkeen jaloillensa pääsy vaatii, ja kuinka huonoon kuntoon keho voi muutaman kuukauden univelan ja liikkumattomuuden seurauksena mennä. Silti vauvamaha oli minusta aika ihana eikä sen uudelleeneläminen ahdista yhtään! Päin vastoin, tällä kertaa suunnitelmana on antaa mahan näkyä ja olla sellainen kuin on, ekalla kerralla jotenkin nolostelin ja ujostelin sitä - enkä kyllä jälkikäteen tajua miksi.
6. Viime kerralla kerroin positiivisen testin jälkeen heti lähimmälle ystävälleni. Nyt uskon, että pidän mahdollisen raskauden omana salaisuutenani niin pitkään kuin vain voin. Haluan huolehtia, että saan makustella asiaa ja pureksia tunteitani rauhassa. Saatan olla kamala, mutta... Salainen haaveeni on, etten kertoisi asiasta heti miehellenikään, vaan todella pitäisin salaisuuden hetken täysin itselläni, ja sitten ehkä yllättäisin miehenkin jotenkin kivasti uutisilla.
7. Tällä kertaa vauvan sukupuoli on yhtäaikaa isompi ja mitättömämpi asia. Isompi siksi, että tavallaan toivoisin pojallemme veljeä, koska jotenkin olen aina ajatellut, että veljekset ja siskokset ovat läheisempiä kuin eri sukupuolta olevat sisarukset (vaikka varmasti tämä on tapaus- ja perhekohtaista). Toisaalta nyt tiedän, miten vähän välitän sukupuolesta suhteessa siihen, että vauvalla vain olisi kaikki hyvin. Viimeksikin se tietysti oli näin, mutta sitä ei ehkä ihan todella tajunnut samalla tavalla kuin nyt.
Saapa nähdä, miten fiilikset muuttuu kun projekti etenee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti