third or not?

Heipä Hei pitkästä aikaa! Vuosi on lentänyt ohi siivillä, eilä aikaa ole todella riittänyt kuulumisten päivittämiseen. Mutta nyt haluan availla täällä ajatuksia aiheesta nimeltä...

Kolmas lapsi. Ennen kuin kosken aiheeseen sanallakaan tahdon sanoa, että tajuan kuinka etuoikeutettu olen kun olen saanut kaksi ihanaa lasta. Tajuan, että tämä pohdinta voi mennä ihon alle niillä, joilla syli on vielä täysin tai osittain tyhjä, vaikka kaipaus olisi. Ymmärrän, että tämä voi tuntua epäreilulta aiheelta mässäillä ja pohtia. Tämä on kuitenkin omassa elämässäni nyt kovasti ajatuksista tilaa vienyt aihe, joten tahdoin laittaa ajatuksia ylös. Jos aihe on kivulias, kannattaa tämä postaus ehkä skipata, sillä aion käsitellä tätä nyt aivan täysin itsekkäistä, ja jonkun mielestä ehkä pinnallisista, näkökulmista.

Minun on usein helpoin hahmottaa asioita selkeinä plussien ja miinusten listoina. Lapsiasiassa lista ei kuitenkaan ehkä niinkään sisällä plussia ja miinuksia, vaan houkutuksia ja unelmia ja pelkoja ja rajoituksia. Ja joo, tällainen lista todellakin yksinkertaistaa monimutkaista asiaa, tajuan sen kyllä, mutta kuten sanottu, tämä on helpompi minulle mieltää ja käsitellä näin.

No aloitetaan sitten! Ne houkutukset ja unelmat, jotka liitän unelmaan kolmesta lapsesta:

1. Suurperhe. Kyllä, minulle kolmen lapsen perhe on jo suurperhe! Ja koska itselläni lapsuudenperheessä ihmissuhteet eivät ole olleet kiinteitä ja läheisiä, niin voi miten ajatus tiiviistä isosta perheestä houkuttelisi! Tuntuisi ihanalta, että lapsilla olisi useampi sisarus, joille kertoa salaisuuksia ja joihin turvata sitten joskus, kun meitä vanhempia ei enää ole. Täysi takapenkki. Täydet huoneet. Täydet kädet varmasti kyllä myös :D ja täydet päivät ja viikot ja vuodet. Mutta itselleni se tuo ajatuksena turvaa, että lapsilla olisi useampi sisarus.

2. Vauva-aika, vielä kerran. Vielä rennommin.

Toisen lapsen kanssa nautin vauva-ajasta ehkä 110% enemmän kuin esikoisen kanssa. Tuntuukin, että ehkä haluaisin kokea sen vielä kerran. Nähdä vielä kerran ihan uuden tyypin, joka tupsahtaa meidän perheeseen. Odottaa vielä kerran liikkeellelähtöä ja niitä ensimmäisiä. Ja ehkä tehdä sen vielä rennommin mielin kuin toisella kerralla.

3. Normin rikkominen. Noloa myöntää, mutta kyllä tämä on yksi syy, miksi tahtoisin vielä yhden. Ollaan saatu pari kommenttia, että olis hullua haaveilla kolmannesta. Kyllä kaksi riittää. Kaikilla on kaksi. Tosi ärsyttäviä kommentteja! Ja ilmeisesti minä olen riittävän teini reagoimaan tällaisiin kommentteihin ajattelemalla, että ei olla hulluja, ei riitä, me ainakin halutaan kolme. Joo, tietenkään tää nyt ei koskaan ikinä saa olla se ainoa syy yrittää tehdä lapsia tähän maailmaan, mutta jollain hassulla tavalla saan tästä enemmän rohkeutta hypätä siihen "hulluun" unelmaan kolmen lapsen koplasta.

4. Varmuus. Toisen lapsemme jälkeen sairastuin kamalaan vauvakuumeeseen jo synnärillä. Ajattelin, että haluan näitä sata, miljoona! Synnytys meni upeasti ja olo oli eufoorinen. No, kyllä ne realiteetit vauvavuoden aikana sitten vähän tuota vauvakuumetta himmensivät, tuli hulinat ja hampaat ja kiukut ja valvomiset. Mutta takaraivoon jäi kytemään ajatus, että tulisko  meille sittenkin vielä yksi.. Ja jos se tulisi, se olisi sitten varmasti se viimeinen.

... Ja sitten kolikon toinen puoli, eli ne rajoitukset ja realiteetit:

1. Jaksaminen. Tästä ei varmaan tarvi sanoa mitään erityistä, kahdenkin lapsen kanssa kun on jo aika tiivistä. Ehkä hieman pelottaisi, uskaltaisiko enää koskaan sanoa, että väsyttää, kun on kehdannut kolme lasta tehdä.

2. Tukiverkko. Sitä meillä ei sukulaisten puolesta juuri ole ja ystävätkin elävät kaikki pikkulapsiaikaa, eli perheen ulkopuolisia hoitajia lapsille ei ole. Lisäksi meidän molempien vanhemmat, siis lasten isovanhemmat, ikääntyvät melkoista kyytiä ja nyt niille ainoillekin kauempana asuville appivanhemmille on siunaantunut diagnooseja, joiden vuoksi heistä tuskin on valitettavasti enää pitkään lastenhoitoapua. Tosi surullinen tilanne. Se pistää miettimään uskaltaako perhettä kasvattaa kun Apua ei todellakaan ole luvassa mistään suunnasta, ehkä ennemmin lisää huollettavia vain. Mutta voiko tällainen olla syy jättää yrittämättä lasta? Jäisikö se sitten kaivelemaan myöhemmin?

3. Raha. Kolme lasta maksaa enemmän kuin kaksi. Kaikessa. Tottakai. Mitään isompia hankintoja se ei akuutisti meiltä vaatisi, vaikka kumpaankaan nykyiseen autoomme ei kyllä mahtuisi kolmea lastenistuinta kerrallaan. Silti kaikki pakollinen olisi: oma huone, vaatteet, rattaat, yms. Myöhemmin sitten toki tulisi harrastukset, hoitopaikat ja kaikki, mutta normi palkoilla niihin kyllä löytyisi rahaa. Mutta entä lomamatkat? Päästäisiinkö koskaan sellaisille? Kun pelkkä elokuviin tai ravintolaan menokin maksaisi jo melko paljon.

4. Ura. Taas vuosi poissa töistä.. Ja mitä se sitten tarkoittaisi minun urani kannalta. Huh, nyt kun on ollut vasta 2kk töissä nii  oikeen hikoiluttaa ajatella jäävänsä taas pois. Hommia on kasaantunut ja nyt niitä on aiempaa vaikeampi aloittaa. Tällaista tahmeutta en kyllä muista esikoisen äitiysloman jälkeen..  Toki työtehtävät ovat nyt haastavampia ja vaativat enemmän itsenäisyyttä. Tottakai tässäkin mietin, että asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen, mutta ura kyllä on minulla myös Siellä tärkeiden asioiden listalla. Olen tehnyt aika paljon hommia, että olen päässyt nykyiseen asemaani, enkä tahtoisi myöskään heittää sitä hukkaan. Mutta vuosi. Se olisi taas vain vuosi!

Ja sitten on koko joukko asioita, jotka olisivat yhtä aikaa plussissa ja miinuksissa: raskausaika. Taas kerran. Kehon palautuminen raskaudesta, sekin taas kerran. Ihanaa ja kamalaa, toisaalta on mahtava nähdä mihin keho pystyy ja toisaalta kaikki se on ihan kamala urakka ja voimanponnistus. Kaaos ja sekasorto kotona. Olishan se ihan hirveää ja samalla jotenkin kutkuttava ajatus (ok, olen ehkä vähän sekaisin kun ajattelen näin 😄). Sisarussuhteet, lasten kasvun seuraaminen... voi Apua.

Faktahan on, että näillä listoilla ei pääse hullua hurskaammaksi. Olen jopa alentunut googlailemaan "kannattaako hankkia kolmas lapsi" ynnä muuta järkevää 😄 kai se vain on niin, että nyt on siedettävä näitä kehää kiertäviä ajatuksia ja lopullinen ratkaisu kai tehdään sitten vuoden tai parin sisällä. Huh, melkeen itseäkin jännittää kuinka tässä käy. Sanoisin, että prosentit ovat 40-60. Se, kummin päin, riippuu kyllä sitten usein päivästä.