Oppirahat

Tiedättekö, olen tässä saanut parin viikon aikana taas pari melkoista opetusta. Sitä lähti tähän raskauteen henkseleitä paukutellen asenteella "täähän on jo tuttu juttu, piece of cake". Sitä ajatteli, että tämä raskaus etenee juuri niin hyvin kuin esikoisenkin raskaus, ja tällä kertaa sitten osaan ja voin tehdä kaiken täysin erilailla. No ollaan nyt reiluja: teoreettinen mahdollisuus olisi ollut olemassa myös sille, että asiat olisivat edenneet näin. Ongelmaton raskaus, jonka saan jumppailla alusta loppuun, täydessä zen-tilassa, turhia murehtimatta.

Kun ensimmäisen kerran rv7 kuulin, että kohdussa on ollut hematooma, sain huolen rauhoittumaan melko näppärästi: eihän se siellä enää ole! No, sitten se kuitenkin tuli takaisin, ja huolet ampuivat mielen täyteen katastrofitilaan. Huomasin pallottelevani päivästä toiseen ajatuksia, miten tämä ei pääty hyvin. Dopplerilla pari kertaa testasin, joko sydänäänet ovat hävinneet. Tuntui pahalta kuulostella vauvaa koska ei halunnut kiintyä jos sitten pitäisikin luopua. Mielessä kummitteli sanat "massiivinen" ja "hematooma", kiellot, riskit.. Kaikki.

Tähän päälle sitten kävin pari päivää myöhemmin kannassa katsomassa seulontaverikokeiden tuloksia, sillä meillä päin ne täytyy itse siirtää äitiyskorttiin. En muistanut arvoista mitään, mutta tottakai piti tarkastaa olivatko ne samaa luokkaa kuin esikoisella.. No eivät tietenkään olleet. Siitä sitten alkoi se typerääkin typerämpi googlailu. Jo toisen kerran pääsin todistamaan kivuliaasti itselleni, miten vähän lopulta pystyin tekemään eri tavalla kuin edelliskierroksella. Taas panikoin, taas googlailin, taas menetin yöunia. Koitin selittää itselleni, että viimeksi tälle ei ollut mitään järkevää syytä, mutta nyt oli vuotoa ja ihan kummallisia verikoearvoja, jotka pahimmillaan voisivat viitata kromosomihäiriöön (papp-a arvo matala, hcgbv korkea).

No, käytiin sitten miehen kanssa uudelleen lääkärissä. Hematooma-asiaan saatiin vastaus: kovasti oli pienentynyt, eikä 3cm kohdun sisäsuulla lötköttävää hematoomaan olisi ollut aiheellista kutsua massiiviseksi. Tuntui, että tämä gyne turhautui siihen, miten hätäiseksi edellinen lajitoverinsa oli minut kommenteillaan saanut. Hän oli siis sitä mieltä, ettei tämä mitään riskejä aiheuta, ja on varsin pieni ja tavanomainen löydös alkuraskaudessa. Huh. Koitin udella verikoearvoista samalla, mutta hän varoi ottamasta mitään kantaa niihin.

Hematooma kriisistä on siis selvitty mutta katastrofitilaan ajautunut mieli kehitti entistä suuremman paniikin verikoearvoista. Olin ihan varma, että lapsella on jokin vialla, pahasti. Taas tein luopumistyötä ja koitin irrottautua ajatuksista kesäkuisesta pienestä. Siltikin, että tiedän kyllä miten vähän nuo raaka-arvot yksinään kertovat. Siltikin, että tiedän niiden olevan hyvin yksilöllisiä samalla henkilölläkin eri raskauksissa. Silti. Kun kerran oli kunnon paniikin saanut päälle, niin mitä sitä enää himmailemaan.

En keksinyt mitään muuta, kuin soittaa np-ultran suorittavalle kätilölle. Oksensin hänelle huoleni. Hän piti arvoja varsin normaaleina, mutta silti ahdisti.. Kyllä mieli silti laski kierroksia melkoisesti. Muutama päivä kului vallan panikoimatta. Mutta pian sitten laskin päiviä: 4 päivää ja 5 yötä np-ultraan. Ensin ajattelin, että sitten saan tietää. Sitten tajusin, että eihän se niin mene kuin parhaassa mahdollisessa tapauksessa. Jos jotain hälyyttävää löytyisi, jos seulat hälyttäisivät, joutuisin taas odottamaan jatkotutkimuksia tuloksineen viikkoja. Apua.. Siitä se sitten paniikki taas kirposi.

No nyt voin onnekseni sanoa, että np-ultra on takanapäin. Käytiin aamulla katsomassa pientä, ja käsittämätöntä mutta totta: kaikesta panikoinnista huolimatta kaikki oli hyvin. Niskaturvotusta mitattiin 0.6mm, lapsen koko vastasi 12+0 (nyt siis kuukautisista 12+1 ja ovulaatiosta 11+4), eli erinomaisesti on kasvanut. Reisiluun pituus keskikäyrällä, nenäluu löytyi. Munuaiset, rakko ja vatsalaukku olivat kunnossa. Aivoja, suolisto ja sydäntä ei tällä kertaa syynätty, mikä hieman jäi harmittamaan. En silti tajunnut siinä jännityksessä alkaa niistä edes kysymään. Olin vain niin onnellinen, kun Kätilö sanoi kaiken näyttävän hyvältä ja laskennallisen riskin trisomian 21 olevan 1:2600, ja trisomioihin 13 ja 18 1:100000. Olen nyt aivan onneni kukkuloilla joskin tiedän jo vanhastaan, että kovan huolen jälkeen mieli tarvii vähän enemmän varmistelua ja vakuuttelua, että rauhoittuu. Joten voi olla, että käymme vielä tarkastamassa nuo jäljelle jääneet, tarkastamattomat rakenteet jossain. Tai sitten ei, katsotaan miten fiilikset etenee. 🙂

Hematooma muuten yhä köllötteli kohdussa. Se oli nyt puristunut edestä katsoen kohdun vasemmalle sivulle ja oli 3,5cmx1 cm, eli hieman ehkä isompi kuin viimeksi. Vuotoja ei kuitenkaan ole ollut, joten.. Mennään nyt näillä. Hirveästi se ei minua siellä tällä hetkellä huoleta. Ehkä sitten taas, jos alkaa vuotamaan 😀 mutta nyt en jaksaisi murehtia. Juuri nyt on vaan tosi väsynyt ja helpottunut olo: kaikki hyvin, minulle ja vauvalla. ❤️ Kaiken tämän jälkeen kuitenkin mielessä on se, miten kovat oppirahat tässä taas maksoi mielenrauhallansa, tai oikeammin sen menettämisellä. Tästä oppineena totean taas: 1. Kun varaat yksityistä gyneä, on hyvä merkki jos hän tekee töitä myös julkisella puolella. Silloin laatu on tasavarmaa eikä pieniä hematoomia niin herkästi sitten kuvailla sanoilla "massiivi"... Tosin tähän todettakoon, että muutoin pidin tuostakin gynestä tosi paljon. 2. Jos koskaan ikinä enää otan alkuraskauden seulia, joku muu siirtää veriarvot neuvolakorttiin, enkä itse katso lukuihin päinkään. Varmemmin välttyy pitkältä pahalta mieleltä.

Ainiin, tulipa muuten yllärinä kun np-ultrassa Kätilö kysyi halutaanko tietää tulevan lapsen sukupuoli. Ähkin siinä sitten, että no juu jos se vain näkyy?! Ja sitten meille ilmoitettiin, että 8% virhemarginaalilla meille tulee...... Toinen poika ❤️ jösses! Vaan olihan se taas ihan selvää kun itsekin näin ne killit ja kellit siellä killumassa. Jahhah, se olisi taas pissasuihkujen väistelyä luvassa vuodelle 2020! Veljekset! Voi apua miten ihanaa.. ❤️