Hetken hengähdys

Huuuuuuuhhhh... Tänään oli ekaa kertaa 4 päivään sellainen olo, että pääsin sängyn/sohvanpojalta ylös. En siis todella ole voinut tehdä mitään tässä välissä. Maannut vain ja miettinyt makuuhaavoja. Ja hengittämistä, että miten se vähiten ärsyttäisi mahaa. Ja olen tullut siihen tulokseen, että mulla on varmasti raskauspahoinvoinnin lisäksi joku mahatauti. Maha on nimittäin ollut niiiiiiin kipeä, siis ylämaha, ettei syömisesten väliajoista ole meinannut selvitä. Siis aivan todella ärmähtänyt jostain. Olen melkein kehittänyt kammon öitä kohtaan, kun herään mahakipuisena, nälkäisenä ja kylmissäni. Aivan kamala olo.

Ja miten meillä on selvitty? Hyvin. Kiitos mieheni. Siis hän on aivan keskenään hoidellut poikaa nämä päivät, paimentanut pois sängystäni kun keikutus oksettaa. Lohduttanut äiti-ikävässä ja tyynnytellyt siitä seuranneissa raivareissa. Ja siihen päälle sietänyt omat raivarini, sillä muutun tosi äkäiseksi huonovointisena. Siinä samalla mies on kokannut, palvellut, hieronut, lohduttanut, siivonnut, pyykännyt... Oikea pyhimys siis!

Tästä huolimatta mulla on ollut päänsisäisesti melko synkät ajat. En ole kovin hyvä sietämään pahaa oloa ja sairastamista. Oikeasti, olen melkeen miehiin verrattavissa surkeuteni kanssa 😅 mutta nyt ei kyllä ole ollut liioittelusta kyse yhtään, olo on ollut karsea. Mutta hah, tänään kun hetkeksi helpotti, en osannut muuta kuin miettiä että jahhah. Menikö tämä sitten kesken.

No ei kai. Nämä oireet on aaltoilleet nyt muutenkin ja pahoin pelkään, että on aikaista juhlia pahoinvoinnin väistymistä. Tämä on avannut silmäni sille, kuinka helpolla oikeasti pääsin ensimmäisessä raskaudessani. Sanotaan, että jokainen raskaus on erilainen, mutta mulle on hiipinyt ajatus, että tässä on kyllä kyse iästäkin. Tuntuu, että kroppa kestää raskaushormoneja huomattavasti huonommin nyt kuin 3 vuotta sitten. Mieleen on tullutkin, että tämä tosiaan tulee olemaan meidän viimeinen raskaus - olkootkin, että olen haaveillut salaa 3 lapsesta.

Ja sanon tosiaan viimeinen raskaus. Mielessä kummittelee vielä 5+5 ultra ja siellä näkynyt mahdollinen Kaksonen tai mahdollinen artefakta. Jotenkin tuntuu tosi epätodennäköiseltä.. Lisäksi se olis mun väitöksen suhteen melkoinen katastrofi, mutta hei. Mikä elämässä nyt oikeasti on tärkeetä 🙂 oon miettinyt että mentäiskö sitten parin viikon päästä vielä varmistusultraan vai mitä tehtäis. Soitin neuvolaan ja kerroin tilanteesta, ja ajanvarauksessa vastannut nainen pohti, että ehkä voisin yrittää ekalla käynnillä (15.11.) terveydenhoitajan kanssa koittaa ultrata kaksosen varalta. Sinnekään ei olisi kovin pitkä aika. En tiedä, pitää varmaan vähän miettiä tätä asiaa. En tiedä, onko todennäköisyys kaksosraskauteen todella niin suuri, että raaskisi maksaa vielä 200 euroa ultraan sen selvittämiseksi - erityisesti, kun se selviää aikanaan joka tapauksessa.

Päivitän tähän vielä loppuun, että kuvailin tässä siis maanantain tilannetta. Tiistaiaamuna hieman helpotti, mutta sitten lounas alkoi tökkiä.. Ja sain taistella, jotten olisi singonnut sitä pitkin seiniä. Huh... Kuulin muuten myös, että ainakin lapsilla on ollut nyt oikeasti mahatautia liikkeellä, eli osa viime viikon kauhuoireista voisi kyllä olla senkin aiheuttamia.